Palkittu Politiikasta.fi on Valtiotieteellisen yhdistyksen verkkolehti, jonka tehtävänä on yhteiskuntatieteiden, erityisesti politiikan tutkimuksen, yleistajuistaminen. Politiikasta.fi tekee tutkimuksesta ymmärrettävää, kiinnostavaa ja hyödyllistä. Haluamme parempaa julkista keskustelua!
Politiikasta julkaisee tutkijoiden ja yhteiskuntatieteilijöiden artikkeleita ja arvioita ajankohtaisista ja ajattomista poliittisista kysymyksistä ja politiikan tutkimuksesta. Verkkolehti on lukijamääriltään erittäin vaikuttava tieteen ja tutkimuksen julkaisualusta. Vuonna 2020 lehden sivuilla vierailtiin lähes 289 000 kertaa, ja vuonna 2021 yli 252 000 kertaa.
Haluamme tarjota tutkijoiden analyyseja mahdollisimman monipuolisesti: kirjoitettuna, kuvattuna ja luettuna. Monipuolisuus tarkoittaa myös monikielisyyttä: julkaisemme analyyseja suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Politiikasta ei julkaise ainoastaan yleistajuisia tutkimukseen pohjaavia artikkeleita, vaan järjestää monenlaista tutkimukseen pohjaavaa toimintaa, joka tähtää yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden parantamiseen. Näistä oleellisimmat ovat Politiikasta kouluissa -kouluvierailut, Politiikasta taidetta -yhteistyö tutkijoiden ja taiteilijoiden välillä, mediatuotannot (esim. podcastit) sekä erilaiset tapahtumat.
Politiikasta.fin kansainvälinen julkaisutunnus on ISSN 2323-7090. ISSN-tunnuksen saaneiden verkkojulkaisujen tiedot viedään kansallisbibliografian lisäksi kansainväliseen ISSN Portal -tietokantaan.
Verkkojulkaisutunnuksen avulla tutkijat voivat lisätä Politiikasta.fi-verkkolehteen kirjoittamansa artikkelit yliopiston tietokantoihin.
Politiikasta.fin kirjoitukset edustavat kirjoittajien henkilökohtaisia näkemyksiä.
Politiikasta palkittiin vuonna 2019 Suomen tiedetoimittajain liiton vuoden tiedeviestintäpalkinnolla. Saimme myös vuonna 2016 Suomen tiedekustantajien liitolta tunnustuspalkinnon merkittävästä panoksesta tutkimustiedon välittämisessä julkiseen keskusteluun ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä. Olimme myös vuoden 2016 Liikutu tiedosta -palkinnon finaaliehdokkaana.
Otamme mielellämme vastaan kommentteja ja ehdotuksia.
Toimitus
Kirjoittajaohjeet
Lue ohjeet kirjoittajalle ja tarjoa juttua toimituksen osoitteeseen!
Uusimmat julkaisut
- Voiko presidentti olla koko kansan presidentti? Julkaisu Politiikasta selkokielellä -sarja: Voiko presidentti edustaa koko kansaa, jos suurin osa ei äänestä häntä? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.
- Europuolueet vaikuttavat EU:n päätöksiin. Nämä päätökset vaikuttavat moneen asiaan EU-maissa, myös Suomessa. Julkaisu Politiikasta selkokielellä -sarja: Mikä on europuolue? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.
- Korkeakoulututkinnon suorittamista maksullisesti on tarkasteltava moniulotteisesti ja läpinäkyvästi koulutusoikeudellisena kysymyksenä. Julkaisu Tutkinto avoimesta korkeakoulusta – millä hinnalla? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.
- Joskus kansanedustaja vaihtaa puoluetta. Muutos voi vaikuttaa Suomen hallituksen ja eduskunnan työhön. Julkaisu Politiikasta selkokielellä -sarja: Mitä tapahtuu, jos hallituspuolueen kansanedustaja siirtyy oppositiopuolueeseen? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.
- Moniulotteisuuden ja eri toimijatasojen vuorovaikutuksen huomioiminen tarjoaa lähtökohdan järjestyksen uudistamiseksi – ja ehkä maailmalle toivoakin. Julkaisu Meidän maailmanjärjestyksemme ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.